Vaikuttaa siltä, että törmäilen omassa elämässäni rautaan ja sen puutteeseen vähän väliä. Ensimmäisen kerran todettiin raudanpuute vuonna 2018, josta kirjoitin myös blogiinkin tekstin (Kaksin käsin rautaa ja Siitä puhe, mistä puute, vai onko sittenkään?). Silloin raudanpuutettani hoidettiin onnistuneesti hyvillä lääkärin antamilla ohjeilla ja sain vointini paremmaksi, rautavarastoja täyteen sekä ferritiinin hyviin lukemiin. Sen jälkeen elämässä ja kehossani on tapahtunut paljon. Niin paljon, että oikeastaan unohdin koko raudan ja ferritiinin, mikä oli virhe! Reilu vuosi sitten, eli vasta lähes vuosi synnytyksen jälkeen tajusin viimein käydä verikokeissa, kun olin jo pidempään voinut monella eri mittarilla mitattuna aika huonosti. Onneksi menin labraan, sillä ferritiiniarvo oli silloin vain 23! Ei siis ollenkaan ihme, että en nukkunut kunnolla, pää oli sumuinen, ajatus ei kulkenut normaalisti, eikä muistikaan toiminut kunnolla. Toki väsymys oli siihen aikaan isossa roolissa, koska vauvavuosi oli ollut kuormittava ja Tyypin vuoksi yöt olivat repaleisia, mitkä luonnollisesti vaikuttivat osaltaan merkittävästi vointiini.
Labratulosteni jälkeen aloin miettimään elämää taaksepäin ja pohtimaan, missä vaiheessa raudanpuute on alkanut ja/tai pahentunut uudestaan. Totesin äitiyskorttia katsoessani, että todennäköisesti ajankohdan osuvan raskauden ajalle. Tähän johtopäätökseen tulin, kun hemoglobiiniarvoni olivat raskaus aikana lähtötasosta sukeltaneet hurjat 25% alaspäin. Raskauden aikana ei missään vaiheessa ferritiiniä mitattu, eikä mitään rautaan liittyvää keskustelua käyty! Ei neuvolassa, eikä äitiyspolilla, jossa raskauttani myös seurattiin. Uskallan kuitenkin väittää, että silloin ferritiinikin on romahtanut.
Raskauden aikaisesta raudanpuutteesta totta kai heräsi huoli Tyypinkin rauta-arvoista. Varsinkin siksi, että hänellä oli monenlaisia oireitakin, jotka sopi raudanpuutteeseen. Kolmen kärkenä oli huono uni, motorinen levottomuus (etenkin nukahtamisvaiheessa) ja toistuvat infektiot. Meidän infektiokierrehän alkoi välittömästi, kun Tyyppi aloitti päiväkodin reilun vuoden iässä. Tämä oli siinäkin mielessä hankala tilanne, ettei labraan ollut infektion aikaan mitään asiaa. Heinäkuussa Tyypin korvat putkitettiin ja elokuussa oli viimein infektioista taukoa, joten päästiin verikokeisiin. Verikokeista selvisi selvä raudanpuute. Merkittävä raudanpuute! Otin yhteyttä raudanpuutteeseen perehtyneen lääkäriin, joka vahvisti tekemäni päätelmät. Lääkärin ohjeistuksella aloitettiin korjaustoimenpiteet ja Tyypille rautakuuri.
Oma olotilani on rautakuurin myötä parantunut ja samaa väitän Tyypinkin osalta. Suurin muutos on tapahtunut Tyypin uniasioissa. Me molemmat nukumme paremmin! Tyypillä on motorinen levottomuus jäänyt pois ja nukahtaminen on siksi selvästi helpottunut. Rautakuurin aloittamisen jälkeen en ole joutunut kertaakaan silittelemään hänen levottomuudesta kärsineitä jalkoja, jotta hän on pystynyt nukahtamaan. Myös yöheräilyt ovat jäänyt lähes kokonaan pois ja hän on nukkunut nyt kohta puoli vuotta pääsääntöisesti yönsä hyvin. Toki poikkeusöitäkin ollut, etenkin sairasteluiden aikaan. Tyypin unien paraneminen on vaikuttanut meidän koko perheen tilanteeseen positiivisesti. Me kaikki saamme nukuttua! Aika pitkään elimme sitä elämää, ettei meillä kukaan nukkunut kunnolla ja sehän syvensi meidän vanhempien uupumusta. Syvä uupumus ja kokonaisvaltainen huonovointisuus sekä monet muut tekijät puolestaan aiheuttivat sellaisia seurauksia ja tapahtumia, joita en olisi koskaan halunnut tapahtuvan. Tässä kohtaa en niille asioille voi mitään. Voin vain todeta itsemyötätuntoisesti, että jollakin ihmeellisellä sinnillä ja periksiantamattomuudella siitä kaikesta on selvitty!
Vuoden vaihteen tienoilla kävimme Tyypin kanssa kontrolliverikokeissa. Rauta-arvot olivat selvästi paremmat ja nyt raudanpuutteen osalta olemme kumpikin ylläpitovaiheessa. Loppukeväästä kontrolloidaan Tyypin osalta labrat uudelleen ja katsotaan, pysyykö rauta-arvot riittävän korkealla. Tässä kohtaa olen hyvilläni siitä, että Tyypillä on raudanpuute saatu hoidettua hyvin ja onneksi riittävän ajoissa, ettei hänelle ehtinyt jäädä mitään pysyviä ongelmia/haasteita. Olen myös erityisen hyvilläni, kun sain hänelle osaavan lääkärin, joka on vastannut kysymyksiin, eikä ole vähätellyt asioita. Tämäkään ei ole itsestään selvyys! Näiden omien raudanpuutekokemusteni jälkeen en voi kuin hämmästellä sitä, miten useat lääkärit suhtautuvat raudanpuutteeseen ”muoti-ilmiönä” tai turhana hössötyksenä. Niin ymmärtämätöntä ja näköalatonta, jota en voi käsittää! Jos unihäiriö johtuu raudanpuutteesta, kyllä itse mieluummin hoidan tilanteen rautakuurilla kuin otan nukkuakseni unilääkkeitä, mitkä eivät korjaa juurisyytä. Eikö lääketieteellisesti hoito ole juuri silloin vaikuttavuudeltaan parasta, kun juurisyy saadaan hoidettua?