Olen kärsinyt unihäiriöistä ja nukahtamisongelmista varmaan teini-iästä asti. Jossain määrin nukahtamisongelmia oli jo ihan lapsenakin. Tai ainakin muistan, etten saanut toisinaan unta. Kun tulin täysi-ikäiseksi, oli univaikeudet niin hankalia, että niiden kanssa oli turvauduttava jo lääkkeisiin. Siitä asti olen enemmän ja vähemmän paininut aika ajoin vaikeidenkin unihäiriöden kanssa, ja tarvinnut myös kierteen katkaisemiseen lääkkeitä. Minulla on siis lähes parinkymmenen vuoden kokemus univaikeuksista ja väsymyksestä, mikä on muuten minun ikäiselleni hurjan paljon!
Nyt tänä viikonloppuna Tyyppi, meidän iloinen ja ihana pakkaspoika täyttää puolivuotta. Tämä on ollut ihanin ja samaan aikaan myös väsyttävin puolivuotinen elämässäni. Vaikka minulla onkin pitkästi kokemusta uniongelmista, en koskaan ole kokenut tällaisia öitä ja näin pitkäkestoisesti sekä niin, etten voi edes lääkityksellä vaikuttaa asiaan. Yöt Tyypin kanssa ovat olleet alusta lähtien hyvin repaleisia, koska hän on aina tiheään herännyt syömään. Pahimmillaan aamulla minulla ei ole ollut mitään käsitystä monestiko olen yön aikana herännyt tai imettänyt. Mitäpä niitä heräämiskertoja laskemaan, kun ei se yhtään kuitenkaan piristä mieltä tai kehoa. Ei varsinkaan, kun on kahdelta yöllä aloittanut aamuun asti kestävän heräämisrallin, jonka aikana on heräämisiä tullut joka tunnille ja joskus jopa useampikin kerta. 🤯
Tämä kesäaika on ollut yöheräämisten osalta varsin rankkaa aikaa, koska olemme eläneet erilaisia vaiheita vaiheiden perään. Aloitimme joskus toukokuussa tiheällä imulla, jolloin Tyyppi kaipasi jonkin aikaa usein jopa tunnin välein rinnalle. Siitä etenimme lähes suoraan 4kk hulinoihin ja monen viikon jumppaharjoituksiin. Miehen kanssa useita kertoja hämmästeltiin, miten joku voikaan jumpata sänky heiluen ja samalla nukkua sikeästi. Toki välillä hän myös heräsi, itkun kanssa omiin jumppahommiinsa. Jumppa hommien jälkeen alkoi toinen alaetuhammas pilkistää ikenestä ja niin se tuli lopulta kovan kivun kera läpi. Ja pari viikkoa myöhemmin alkoi toinen alaetuhammas tehdä tuloaan ja sekin kovan kivun kera. Edelleen alahampaat vaivaavat, kun täyteen mittaan kasvu on kesken, mutta tilanne on onneksi jo parempi. Kunnes seuraavat päättää tulla… Näihin kaikkiin vauvan vaiheisiin, kun yhdistetään vielä minun kipuni, on tämä ollut minulle aika pahasti kuormittavaaa. Olen muutaman kerran kesän aikana käynyt aika syvissä sekoamisen tunteissa väsymyksen ja kovan kivun kanssa. Oma kehoni on myös toisinaan ollut niin täysin ylivirittynyt, etten ole kyennyt enää rentoutumaan. Sellainen on ollut aivan myrkkyä lihaksilleni. Jossain määrin vauvan sivuvaunusänky ja perhepeti ovat pelastaneet tilannetta, sillä en olisi mitenkään selvinnyt näistä viikoista ja kuukausista, jos minun olisi pitänyt nousta joka välissä ylös sängystä vastatakseni vauvan tarpeisiin.
Aiemmin elämässäni olen voinut katkaista unihäiriökierrettä tarvittaessa lääkkeillä. Nyt sellainen ei ole tietenkään mahdollista, koska vauva tarvitsee minua. Ylipäätään se tekee tästä vauva-arjesta ja vauvan kanssa elämisestä haastavaa, että joudun jatkuvasti miettimään omaa lääkitystäni ja sen vaikutuksia. Lähtökohtaisesti pyrin lääkkeettömiin kivunhoitokeinoihin, mutta koska nyt keho on ollut liiankin suurella kuormalla, on kipulääkkeisiin pitänyt turvautua aika tasaisesti. Nyt lääkkeiden käyttö on minulle haastavaa, koska jotkin lääkkeet vaativat tuntien imetystaukoa ja jotkin lääkkeet olen imetyksen takia hylännyt kokonaan. Yön pimeinä tunteina kivun kanssa odottaminen on tuskastuttavaa, kun olen halunnut ennen lääkettä odottaa Tyypin heräävän syömään. Nyt yösyönnit ovat onneksi harventuneet kiinteiden säännöllisen syömisen myötä. Se vaikuttaa hirveästi, kun neljän-viiden syönnin sijaan onkin enää vain kaksi. Sehän tuntuu aivan luksukselta😅
Väsymys ja rikkonaisen yöt saavat aivot metkaan kuntoon. Ajatus ei kulje tai kulkee hyvin omituisesti. Tuntuu hullulta, että aivan perusasiat ja tiedot katoavat päästä, kuten vaikka aakkoset. Kyllä, olen yhtenä aamuna oikeasti googlettanut, miten ne aakkoset menikään?!!! 😅 Silloin tuntui, että pää on oikeasti ihan sahanpurua ja lopullisesti tuhoutunut! Kokemuksesta voin myös sanoa, että leipomisesta ja ruuanlaitosta tulee myös aika mielenkiintoista, kun reseptien sisäänlukutaito on mitä sattuun ja lähimuisti ontuu. Niin ja päässälaskutaitoakin on juuri sen verran kuin on sormia. Koska muisti temppuilee päivittäin, kyselen mieheltä jatkuvasti samoja asioita, mihin hän on varmaan jo tottunut. Muutaman kerran olen myös unohtanut syödä ja jatkuvasti hukkaan tavaroitani. Usein miten etsin puhelimeni, joka löytyy aina mitä kummallisimmista paikoista. En enää oikein luota omaan havainnointi ja reagointikykyyn, joten autolla ajaminen hirvittää melkein joka kerta. Onneksi tarvitsee ajaa vain harvoin. Olen myös kerran unohtanut auton oven apposen auki, kun kävin viemässä sinne tavaroita. Sujuvasti kyllä lähtiessäni painoin avaimesta lukitusnappia, mutta eipä se mitään auttanut, kun tuuletin autoa ovet auki noin pari tuntia 🤭😂
Pitkästä unihäiriötaustasta on se hyöty, että minulla on kokemusta ja näkemystä monenlaisesta olotilasta, jota vähäunisuudesta seuraa. Siksi en ole nytkään säikähtänyt väsyneen ja uupuneen mielen sairaita ajatuksia, enkä ole antanut niiden hallita jatkuvasti mieltäni. Tiedän tietynlaisen sekoamispisteen olleen välillä liiankin lähellä, mutta aina niistä olen saanut jotenkin palautettua itseni turvallisemmalle alueelle. Jonkin verran on auttanut se, kun on saanut nukuttu vähän päiväunia Tyypin nukkuessa. Parhaiten kuitenkin auttaa ehyemmät tai vähän pidemmät yöunet. Niitä yritetään järjestää vaihtamalla miehen kanssa hetkeksi ”vahrivuoroa”. Kun miehen kanssa molemmat olemme hyvin väsyneitä, on minulle ollut hieman vaikeaa pyytää häneltä lepohetkiä. Hänen pitää jaksaa kuitenkin käydä töissä ja pysyä siellä toimintakykyisenä. Se on sitä kiltteyttä, kun ei kehtaa ja halua olla itse vaivaksi tai aiheuttaa harmia toiselle. Usein olen näillä hetkillä miettinyt katkerana ja surenut isovanhempien puuttumista ja pientä turvaverkkoamme. Näillä hetkillä olen kokenut myös itseni hurjan yksinäiseksi.
Vaikka tämä puoli vuotinen on ollut rankkaa aikaa, en antaisi tätä mistään hinnasta pois. Tämä aika on ollut ainutlaatuista ja väsymyksestä sekä kivusta huolimatta täynnä iloa ja naurua sekä onnea. Tyyppi on täynnä elämän iloa, energiaa ja hymyä. Hän nauraa paljon ja ilahtuu monista pienistä asioista täysillä. Useita kertoja päivässä hän saa meidätkin nauramaan ja se on minulle kuin kipulääkettä. Ilo ja onni hoitaa ja siitä nautin! Mutta silti haaveilen, että saisin nukkua edes yhden täysin häiriöttömän yön. Ehkä sitten joskus, jos vielä silloin osaan itse edes nukkua koko yötä heräämättä…