Jatkan edellisen kirjoitukseni tulevaisuus-teemalla. Se, kun on tällä hetkellä vienyt mielestäni valtavasti tilaa vaikuttaen kovin synkältä ja pimeältä. He, jotka ovat kokeneet lapsettomuutta ja rankkoja lapsettomuushoitoja ymmärtävät todella sen, mitä elämälle ja tulevaisuusajattelulle tapahtuu lapsettomuushoitojen myötä. Ne typistävät elämän näköalaa rajusti ja elämä alkaa pyörimään täysin kuukautiskierron ympärillä. Elämää kykenee näkemään eteenpäin vain muutaman kierron…
Uskallanko?
Olen aina ajatellut paljon tulevaisuus-kysymyksiä. Ne ovat nousseet niin fyysisten rajoitteiden kuin psyykkisen pystyvyyden ja jaksavuuden näkökulmasta. Lapsena en osannut ajatella kehoni erilaisuutta tai rajoitteita asioina, jotka vaikuttaisivat merkittävästi tulevaisuuteeni. Osin siksi, etteivät oireet ja rajoitteet olleet konkretisoituneet tai selvästi havaittavissa. Ainoa kehollinen rajoite, josta kärsin lapsena, oli pienikokoisuuteni. Se oli yksi syy koulukiusaamiselle. Olinhan…
Kuuletko, kun puhun peloistani?
Viimeksi kirjoitin diagnoosin odottamisen vaikeudesta, kivusta ja kivun kohtaamattomuudesta. Kehollisuudesta. Erinäisten tapahtumien vuoksi aloin peilaamaan kirjoittamaani pelon ja tunteiden valossa. Miten niitä on kohdattu? Onko ne kuultu? Onko minua kuultu? Juuri tällä hetkellä minulla on paljon pelkoa. Ahdistusta. Nämä raskaat tunteet eivät onneksi ole vielä iskeneet aivan täysin kanveesiin, mutta se lamaantumispiste ei taaskaan ole…
Kuuletko, kun kerron kivustani?
Kun odottaa jotakin, on pahinta, ettei tiedä, mitä on tulossa. Odottamisesta tulee vaikeaa, jos pelot ja kauhukuvat lähtevät synkistämään mieltä. Aika ja elämä lipuvat jonnekin ja vain odottaa. Jotenkinhan tätä elämää pitäisi osata myös elää. Olla ja elää. Se vain on perin vaikeaa, kun epätietoisuus leijuu mustana pilvenä matkassa ja odottaessa viikot vaihtuvat kuukausiksi ja edelleen…
Jos et kuuntele, se alkaa huutamaan, raivoamaan!
Kesälomani oli ihanaa aikaa, koska sain mennä ja tulla ihan omaa tahtia. Nukkua riittävästi, syödä silloin, kun oli nälkä, liikkua silloin, kun se tuntui hyvältä ja nähdä ihmisiä juuri silloin, kun minulle oli hyvä ja sopivaa. Juuri sitä kehoni ja mieleni tarvitsee: asioita ihan omaan tahtiin. Arki on rullannut kiivaalla tahdilla nyt kolmatta viikkoa ja se…
Kaksin käsin rautaa
Törmäsin ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti käsitteeseen ferritiini viime keväänä. Minulla oli väsymystä jatkunut jo pidempään ja vaikka väsymykselle löytyi paljonkin selittäviä tekijöitä, toivoin laboratorioarvojen kontrollointia. Edellisistä peruslabrakokeista oli ehtinyt vierähtää jo pari vuotta.Työterveyslääkärini määräsi tukun labrakokeita ja mukana olivat myös ferritiini sekä TfR-arvo. Kaikki arvot olivat viitteissä, eikä työterveyslääkärini kommentoinut sen enempää asiaa. Aloin kuitenkin itse…
Paluu arkeen
Minun arkeni neljän viikon kesäloman jälkeen alkoi isolla vaihteella maanantaina. Niin isolla, että voi jo todeta loman unohtuneen! Olin koko edeltävän viikonlopun reissussa ja olo oli melko rähjäinen ja nuhjuinen, kun saavuin sunnuntai-iltana kotiin. Tuntui epätodelliselta, että seuraavana aamuna menen töihin. Unirytmi on lähestulkoon koko loman ajan ollut hieman nitkahtanut ja korjausliike tehtiin jälleen kerran…
Minun peruskallioni
Ihmisen ei ole pidemmän päälle hyvä olla yksin. Ei kenenkään. Useaan otteeseen olen todennut, että elämäni olisi todella kurjaa ilman rinnalla kulkijaa. Tiedän sen hyvin, koska olen liiankin paljon elämäni aikana joutunut selviämään yksin, olemaan yksin. Onneksi nyt on toisin. Reilu yhdeksän vuotta sitten tapasin ensimmäisen kerran mieheni. Olin ollut ilman parisuhdetta sitä ennen useita vuosia ja…
Muuttotohinoita blogissa
Blogini on muuttanut ja muuttunut! Blogia aloittaessani toivoin mahdollisimman helppoa blogin aloitusta/perustamista, koska ajattelin, että keskityn vain kirjoittamiseen. Aika nopeasti huomasin, että blogspot oli liian vaatimaton hiekkalaatikko nörtille. Rajallinen hiekkalaatikko sekä rajalliset välineet pakottivat minut vaihtamaan bloggausalustan WordPressiin. Tämän myötä blogspotin mukainen visuaalinen ilme katosi. Viime yön unettomina hetkinä sain askarreltua blogin ilmeen julkaisukuntoon, mutta…
Kun kipu pysäyttää elämää
Kipu on seuranani aikalailla joka päivä. Tyypillisesti se elää kehossani omaa elämäänsä muuttaen muotoaan ja sijaintiaan milloin minkäkin mukaan. Olen oppinut elämään kivun kanssa niin, etten anna sen häiritä liiaksi, enkä kiinnitä siihen liikaa huomiota. Mutta en ole vieläkään oppinut elämään näiden hetkien kanssa, kun kipu pääsee henkisesti niskan päälle. Nyt on mennyt useampi päivä…