Kesälomani oli ihanaa aikaa, koska sain mennä ja tulla ihan omaa tahtia. Nukkua riittävästi, syödä silloin, kun oli nälkä, liikkua silloin, kun se tuntui hyvältä ja nähdä ihmisiä juuri silloin, kun minulle oli hyvä ja sopivaa. Juuri sitä kehoni ja mieleni tarvitsee: asioita ihan omaan tahtiin. Arki on rullannut kiivaalla tahdilla nyt kolmatta viikkoa ja se ihana rauhallinen olotila on kadonnut jo aika päiviä sitten. Huomaan tietyllä tapaa taas ajautuneeni selviytymisen oravanpyörään, jonka hurjasta kyydistä pelkään tipahtavani hetkenä minä hyvänsä pois. Tämä olotila on minulle varsin tuttu. Hyvin monista syistä olen joutunut elämään elämääni selviytymismoodissa. Olen taiteillut elämäni, kehoni ja mieleni kanssa. Olen poissulkenut kipua, tunteita, kehoni reaktioita ja muita hankalia tuntemuksia. Tietyiltä osin en ole osannut toimia toisin. Eihän kukaan ole opettanut minua edes ymmärtämään kehoani. Ainoa, mihin olen itse pystynyt, on ollut vain selviytyä kaikesta ja se on joskus vaatinut hiljentämään kehon kaikin keinoin. Koko elämääni en voi tällä tavalla elää.
Olen onnekseni saanut avukseni psykofyysisen fysioterapian, joka on muodostunut minulle erittäin tärkeäksi. Sen kautta olen onneksi viimein alkanut oivaltamaan ja oppimaan toisenlaisia tapoja, miten toimia kehoni kanssa. Ennen kaikkea olen ymmärtänyt sen, että kaikki se, mitä tunnen kehossani, on syy tai seuraus jostakin. Kehoni yrittää viestittää eri tavoin erilaisia asioita. Sillä on tärkeää asiaa. Koska en ole vuosikausiin aina kyennyt kuuntelemaan kehoani, se on alkanut huutamaan minulle. Se karjuu ja raivoaa, koska sillä on hätä! Minulla on hätä!
Arki on keholleni kuluttavaa ja se saa herkästi kehoni huutamaan. Työpäivät ovat hektisiä, hyvin sosiaalisia ja täynnä uusia, haasteellisia tilanteita. Sosiaalisuuden häly ja meteli vievät kaiken huomion, enkä pysty erottamaan tai tulkitsemaan kehoni viestejä, mistä ne saavat alkunsa? Miksi ne ovat olemassa? Vaimeampia viestejä en välttämättä huomaa ollenkaan, mikä johtaa signaalien voimistumiseen. Pelkästään uudet sosiaaliset tilanteet aiheuttavat poikkeuksetta kehooni hätätilan. En ole vieläkään ymmärtänyt miksi? Miksi vieraat ihmiset vieraassa paikassa aiheuttaa kehooni paniikin? Tätä pohdin jälleen tänään, kun tämän syksyn pilateskurssi alkoi tutun ohjaajan vetämänä minulle uudessa paikassa ja luonnollisesti uudella kokoonpanolla. Kaikki oli tuttua, mutta kaikki oli täysin vierasta. Se sai sydämeni lyömään yli sadan!